Mitat ja Edistyminen

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Tuntemuksia..


Eilen tein lihaskuntotreenin illalla aloitin klo 21  ja oli kyllä taas niin vaikea treeni, ettei mitään järkeä.. ihan väkisin piti koettaa jaksaa tarvittavat toistot ja kierrokset saada täyteen. Pakotin vielä itseni ajamaan kuntopyörällä puoli tuntia.  Treeni meni siis ihan vaan sisulla läpi.

Mikä siinä treenissä sitten tökki? no ihan vaan se, että tuntui ettei jaksa. Tuli sellainen voimaton olotila, vaikka treeniohjelma on ihan tuttu ja samat toistomäärät liikkeissä. Tälle viikolle niitä toistoja olisi pitänyt nostaa, mutta ei vaan eilen pystynyt. Oli ihan täysi työ saada ne normaalit toistot tehtyä.
Ihan tyytyväinen ja hyvä olotila oli heti treenin jälkeen. Tänään hiukan reidet sen tuntuiset, että jotain muutakin on tehty, kuin sohvalla istuskeltu.. mutta ei kyllä aikaisemmin ole treenin aikana tuntunut tuollaiselta.

Lisäksi tässä muutaman päivän aikana on palellut varsinkin ruokailun jälkeen.. tämäkin ihan outo ilmiö? Varmaan joku viisaampi osaa tähänkin syitä kertoa..      

Tällaisia tuntemuksia tänään. Täytyy tuota treeniä kokeilla, vielä tänään uudestaan, joskos se sujuisi paremmin.


                                               

2 kommenttia:

  1. Hei! En välttämättä ole viisaampi, mutta itsellä ainakin on tuo palelu liittynyt ihan vain siihen, että kun kroppa ei saa tarpeeksi energiaa, pitää jostain säästää. Ja se nyt sattuu sitten olemaan lämmitys. Voi tietysti olla myös ihan vaan syksy tai alkava flunssa, mutta saattaa liittyä myös energian vähyyteen.

    VastaaPoista
  2. Ensimmäisenä minäkin epäilin tuota energian vajausta.. ja varmaan se sitäkin on. Kysäisin kuitenkin asiaa vielä fitfarmin tyypeiltä eilen ja totesivat, että kuulostaa siltä, että olen tulossa sairaaksi..no oikeassa olivat, illalla nousi kuume, joten sairastellaan nyt sitten.

    VastaaPoista