Mitat ja Edistyminen

maanantai 22. syyskuuta 2014

Viikko kolme lähtee tästä :)

Menipä viikonloppu, niin nopeasti, etten ehtinyt tänne päivittää mitään kuulumisia.
Kaksi vanhempaa lastani olivat mummulla yökylässä viikonlopun ja me sitten pienten kanssa touhuiltiin kaikkea, kävimme mm. talkoissa, valamassa lattiaa.

Ennakkoon hiukan pelkäsin viikonloppua, kun ei mulla ole mitään mielihaluja ollut edelleenkään. ja kokoajan tässä vähän niinkuin niitä odotellut, varsinkin kun tässä viikon aikana on ajoittain ollut jopa nälkä! ( sitä tunnetta ei kyllä ole vuosiin ollut..) Mutta ei niin mitään mielihaluja ei sortumisia. Ihan pilkulleen on menty ohjeisin mukaan niin liikunnassa kuin ruokavaliossakin.

Tänään sitten olikin vuorossa aamupunnitus..viime viikon saldo - 900 g .. no ihan pakko myöntää, että hiukan pettynyt olen, vaikka en kyllä odottanutkaan samanlaista pudotusta kuin ensimmäisellä viikolla.
Toki täytyy muistaa, että pudotusta tuli kuitenkin :) ja tästä vaan sitkeästi eteenpäin :) Onhan tuo kokonaispudotus jo kahden viikon osalta 4.9 kg :)

Ihan erityisen iloinen olen siitä, että olen saanut itseni liikkumaan näin paljon! :)  Äsken juuri tein lihaskuntotreeni, joka siis oli uusi näille seuraaville kahdelle viikolle ja huh, hiki tuli kyllä. mutta on niin mahtava olokin taas, tuntuu että energiaa olis vaikka muille jakaa! Tästä se viikko lähtee taas hyvin käyntiin! :)

                                               https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcS65WhAa1sYjAR0FipB27zcNtn0vm5dbeSLYmt9XIjfxZy19eh9

2 kommenttia: